| Hallittavuustesti |
|
|
Testin tarkoituksena on helpottaa tulevien alkeiskurssilaisten tietä agilityn alkeis- ja jatko-opetuksen aikana. On mukavampaa aloittaa harrastus, kun voi nauttia lajista ohjaajansa kanssa mielellään töitä tekevän koiran kanssa. Testin hyväksytysti suorittaneet jatkavat alkeiskurssille. "Reputtaneille" järjestetään tottelevaisuuskoulutusta, jonka jälkeen on mahdollisuus jatkaa alkeiskurssilla. Testin valvojia on vähintään kolme (3),
joista Testin kulku 1. Testi alkaa haastattelulla, jossa kaikki koirakot ovat rivissä odottaen vuoroaan haastatteluun. Vuoroaan odottavien tulee huolehtia omasta koirastaan niin, etteivät koirat riehu eivätkä leiki keskenään. Haastatteluosuuden suorittaa seurat kokenut kouluttaja(t). Hän kyselee koirasta yleistä (ikä, harrastukset, koiran taustoja yms.) sekä ohjaajan tiedot. Ohjaajalla saa olla koko testin ajan makupaloja tai lelu apunaan. - haastattelun aikan katsotaan koiran
luoksepäästävyys, sosiaalisuus ihmistä kohtaan sekä koiran sieto vieraan
läheisyyteen esim. hihnan 2. Toisten koirien ohittaminen 4-6
koirakon kujassa tai pujottelu.
Kujassa on kahdessa rivissä noin 6m päässä
toisistaan kokeneita ohjaajia ja -
katsotaan, kuinka testattava ohjaaja saa koiransa ottamaan itseensä
kontaktia eikä se ole liian kiinnostunut muista koirista 3. Paikallaolo suoritetaan niin, että ohjaaja poistuu koiran luota 3-4m päähän koiran odottaessa paikallaan. Tarvittaessa (ohjaajan pyynnöstä) testaaja voi pitää koiran hihnasta. Ohjaaja pysähtyy 3-4 metrin päässä ja kääntyy. Lasketaan hitaasti viiteen, jonka jälkeen seuraa osio 4. 4. Luoksetulo testataan suoraan paikallaolosta (osio 3) luoksekutsuna. Koiran tulee mennä ohjaajan luokse kutsusta, eikä se saa lähteä muiden koirien luo eikä muutenkaan omille teilleen. Jos koira ei kolmesta kutsusta huolimatta tule ohjaajan luokse se saatetaan hylätä tällä kertaa. Testin aikana ohjaaja saa palautetta välittömästi ja tarvittaessa neuvoja jatkoa ajatellen.
Juoksuiset nartut saavat osallistua testiin
viimeisinä. Koiralla tulee olla Kennelliiton rokotusohjeiden mukaiset
rokotukset voimassa. |